Kielillä ei ole aavistustakaan, mistä EmmyLou sai ajatuksen matkaan. Hänen paras arvauksensa on, että EmmyLou sai tietää ”Gem Staten”, eli jalokiviosavaltion, majesteettisuudesta kuunnellessaan erästä äänikirjaa. Hänen uskaliaisuudessaan ei ollut kuitenkaan mitään uutta. Viime vuonna Kiel, EmmyLou ja EmmyLoun isoisä Derek osallistuivat seitsemänpäiväiseen, 579 kilometrin pituiseen WA360-purjehduskilpailuun Pugetinsalmessa. Kiel oli selvillä tyttärensä luonteenlujuudesta.

Mutta oliko se mahdollista? EmmyLou ei ollut pyöräilyssä vasta-alkaja. Hän oli jo ajanut isänsä kanssa jopa 80 kilometrin matkan päällystetyillä teillä polkemalla Kielin takana Weehoon peräpyörää. Tämä reissu olisi kuitenkin kaksi kertaa pidempi, ja se pitäisi ajaa loppukesän auringon alla korkealla merenpinnasta. EmmyLou istuisi ajon aikana matalalla, lähellä pölyä ja hiekkaa. Ja miten Kiel itse jaksaisi? Vaikka hän olikin ammattilainen, hän kiskoisi mukanaan lähes 109 kg:n taakkaa, kun ajajat ja varusteet laskettaisiin yhteen.

”Turvallisuus oli minulle kaikkein tärkeintä”, Kiel sanoo. ”Halusin olla varma, että EmmyLoulle jäisi matkasta positiivinen kokemus.”

Ensimmäiseksi oli saatava EmmyLou oikeaan mielentilaan. Kiel ja EmmyLou ottivat yhteyttä World Bicycle Relief -järjestöön ennen matkan alkua tiedustellakseen, voisivatko he kerätä järjestölle rahaa. He keksivät nimen Team Dad By My Side (Tiimi Isukki vierelläni) ja saivat kerättyä lähes 4 300 dollaria asetettuaan ensin tavoitteeksi 3 630 dollaria. He keräsivät riittävästi rahaa 26 Buffalo-polkupyörän lahjoittamiseen maalaisyhteisöille.

Työskentely WBR:n kanssa sai aikaan kaksi asiaa: 1) Tukea erittäin hyvälle asialle ja 2) kontekstin pyörämatkalle. Koska he olivat saaneet kerättyä niin paljon rahaa, Kiel sai EmmyLoun vakuuttuneeksi siitä, että heidän ponnistuksensa olisi menestys riippumatta siitä, pääsisivätkö he matkan loppuun asti. Tämän mielenrauhan ansiosta EmmyLou ei tuntisi painetta, että hänen pitäisi pinnistellä yli kykyjensä.

”Jos matka ei tuntuisi kaikkina hetkinä turvalliselta, projektimme loppuisi siihen”, Kiel sanoo. ”Halusin todella korostaa Emmylle, että olimme jo voittaneet pelkästään olemalla riittävän rohkeita, kun ilmestyimme paikalle ja lähdimme yrittämään.”

Kiel otti EmmyLoun mukaan mahdollisimman paljon kaikkiin suunnittelun vaiheisiin. Kiel ei halunnut pelkästään kertoa tyttärelleen, mitä tämän piti tehdä. EmmyLou teki matkoja pyöräliikkeeseen isänsä kanssa noutaakseen varusteita ja auttoi niiden asennuksessa pyörään. Hän oli kuunteluoppilaana sponsoreille ja ystäville tehdyissä puhelinsoitoissa, joilla selvitettiin matkan logistiikkapuolta.

”Emmy katsoi minua ja sanoi rajattomalla viisi- ja puolivuotiaan viisaudellaan: ’Tiedätkö mitä, isi? Minäkin olen todella ylpeä sinusta.’”

Kiel kertoo, että yksityiskohtien tunteminen on yksi tapa, jolla EmmyLou rohkaisee itseään isoja retkiä varten. He valmistautuivat kuusi kuukautta WA360-purjehduskilpailuun, ja tähän sisältyi käytännön harjoituksia veneellä joka keskiviikko. Rebecca’s Private Idaho -kisa ei ollut erilainen tapaus. Kiel ja EmmyLou viettivät paljon aikaa tarkastelemalla yhdessä yksityiskohtia, kuten sitä millaisilla ajoalustoilla he ajaisivat, millaisia geologisia muodostumia he näkisivät, kuinka paljon liikkeellä olisi muita ajajia, jne. Nämä tiedot vahvistivat EmmyLoun luottamusta.

”Hän haluaa tietää kaikki yksityiskohdat”, Kiel sanoo. ”Uskon että se auttaa häntä valmistautumaan henkisesti, kun hän tietää paljon matkapäivästä ja pääsee hallitsemaan sitä sekä kun hän pääsee vaikuttamaan päätöksiin, joita teemme matkan varrella.”

Kielillä on kaksi sääntöä suurille seikkailuille tyttärensä kanssa: 1) Sen on oltava täysin EmmyLoun idea (tämä oli) ja 2) matka pitää pystyä keskeyttämään joka tilanteessa. Kiel touhusi pyörän varustamisen ja varainkeruun kanssa. Hän otti ystävänsä Alex Howesin avuksi tutkimaan kisareittiä ja suunnittelemaan ajotahdin ja taukostrategian sekä etsimään helppoja paikkoja, joista voisi poistua reitiltä väsymyksen tai hätätilanteen iskiessä. Alex laati ytimekkään tiivistelmän, ja Kiel kirjoitti kaiken paperille, jota hän voisi tutkia ajon aikana.

Kisapäivänä Kiel piti huolen, että EmmyLoulla oli runsaasti ruokaa ja vettä. EmmyLoulla oli tietenkin kypärä sekä laskettelutyyppiset ajolasit ja tuubihuivi, jotka suojasivat hänen silmiään ja kasvojaan auringolta, pölyltä ja kiviltä.

Matka meni 136 kilometrin ajan paremmin kuin Kiel olisi voinut kuvitella. Reitti muodostui edestakaisesta matkasta Copper Basiniin useiden pääreitiltä haarautuvien silmukoiden kera, jotka Kiel ja EmmyLou olisivat voineet jättää väliin, jos he olisivat halunneet lyhentää matkaa. Kiel tarkisti jatkuvasti EmmyLoun vointia ja varmisti, että hänellä oli mukava olo ja että hän oli saanut syödäkseen ja juodakseen. Ensimmäinen iso levähdyspaikka, ja mahdollisuus keskeytykseen, tuli 38,6 kilometrin kohdalla. EmmyLou oli hyvällä tuulella. Juuri ennen kuin 64 kilometriä tuli täyteen Kiel arvioi, että he ehtisivät turvallisesti määräajassa lepopaikalle saadakseen luvan jatkaa kilpailua. Hän kääntyi ympäri kertoakseen EmmyLoulle.

”Sanoin: ’Emmy, olen todella ylpeä siitä, että teet tämän kanssani. …Ei haittaa, vaikka lopettaisimme nyt. Olen vain todella ylpeä sinusta, että olit tarpeeksi rohkea lähteäksesi yrittämään’”, Kiel kertoo. ”Ja totta kai Emmy katsoi minua ja sanoi rajattomalla viisi- ja puolivuotiaan viisaudellaan: ’Tiedätkö mitä, isi? Minäkin olen todella ylpeä sinusta.’”

Kun he olivat ohittaneet kisan puolivälin, EmmyLoun kilpailuvietti nosti päätään. Hän huomasi, että he ohittivat toisen tandempyörän ylämäessä kolmannen ruokailualueen tienoilla. Kun Kiel ja EmmyLou lähestyivät suunnittelemaansa pysähdyspaikkaa, EmmyLou yllytti isäänsä jatkamaan matkaa.

”Hän sanoi: ’En halua heidän saavan meitä kiinni, minusta meidän pitäisi jättää syöminen väliin’”, Kiel kertoo. ”Sain hänet lopulta suostumaan kolmen minuutin pysähdykseen ja juomapullojen täyttöön. Mutta sitten neljän tunnin ajan hän oli supermotivoitunut ja hoki: ’Me voimme voittaa tandemluokan.’ [Naurua]. Minulla ei ole aavistustakaan, mistä hän sai selville, että se oli luokka, jonka pystyi voittamaan.”

Jokaisella hyvällä matkalla on kuitenkin esteensä. Kiel kertoo, että 138 kilometrin kohdalla sekä hän että EmmyLou ”hajosivat hieman”. He olivat ajaneet kaksi tuntia pidempään kuin pisimmällä yhteisellä ajelullaan ja kumpikin kärsi omalla tavallaan. EmmyLoun takamus oli hellänä ja hänen nenänsä oli rohtunut. Tuubihuivi oli ollut hänestä lievästi epämukava, joten hän oli ottanut sen pois useita kertoja matkan aikana paljastaen kasvonsa auringolle ja pölylle. Myös hänen jalkansa olivat väsyneet. Kiel arvioi, että EmmyLou lopetti polkemisen yhteensä ehkä 45 minuutiksi lähes yhdeksäntuntisen matkan aikana.

”Se ei ollut mikään Belgian klassikkokisa. Olin kuitenkin kuluttanut enemmän henkistä energiaa kuin lähes missä tahansa muussa aiemmassa suorituksessani.”

Kiel antoi EmmyLoulle lopettamismahdollisuuden. He pysähtyivät tiensivuun ja Kiel sanoi: ”Em, tämä on itse asiassa erittäin hyvä paikka lopettaa. Olen nähnyt autojen kulkevan tällä tiellä aika säännöllisesti. Aivan takanamme on kuvausmoottoripyörä, se on täällä parissa minuutissa. On täysin OK, voimme lopettaa tähän. Pärjästi mahtavasti. Ajoimme 138 kilometriä. Se on paljon pidemmälle kuin olisin kuvitellut meidän jaksavan ajaa.”

Kiel kysyi EmmyLoulta, oliko hänellä kuuma tai väsyttikö häntä, ja selitti sitten, että heillä oli noin tunti ajamista jäljellä. Kiel oli pitänyt EmmyLoun tiukassa juomisrytmissä. Otettuaan huomioon tyttärensä fyysisen tilan Kiel oli vakuuttunut siitä, että hän voisi luottaa tyttärensä päätöksentekokykyyn. Jos EmmyLou haluaisi jatkaa matkaa, Kiel tekisi parhaansa auttaakseen häntä pääsemään maaliin.

”EmmyLou sanoi: ’Ei isi. Haluan jatkaa matkaa ja haluan, että ajamme kuoppaista tietä.’ Tällä hän viittasi teknisesti vaikeaan reittiin”, Kiel kertoo. ”Ja sitten hän sanoi: ’Anna minun harmistua siitä.’”

EmmyLoun vastaus hämmästytti Kieliä.

”Minusta vaikuttavinta oli, että hän oli niin itsetietoinen sanoakseen: ’Tämä on rankkaa ja minulla on epämukava olo, mutta se on jatkamisen arvoista, koska tiedän että lopussa syntyvä tunne voittaa nykyisen oloni’”, Kiel kertoo.

”Kun vastaan tulee rankka osuus, ajattelen kuinka hauskaa ihan vain minuutin päästä on.”

”Suurin pelkoni vanhempana oli joutua tilanteeseen, jossa jokin kokemus olisi saanut hänet toivomaan, että hän ei olisi tehnyt sitä’”, Kiel pohtii. ”Nautin erittäin paljon isoista seikkailuista tyttäreni kanssa, ja pidän suurten juttujen tekemisestä hänen kanssaan. Ja jos teen jotain, joka koettaa estää niiden tekemistä, olen pilannut asian taianomaisuuden.”

Ajon jälkeen EmmyLou kertoi isälleen: ”Haluan ajaa 10 000 Rebecca’s Private Idaho -kisaa lisää.” Kiel hymyili säteilevästi. Sen lisäksi, että he olivat pystyneet ajamaan 164 kilometrin matkan, Kiel oli ylpeä siitä, että hän oli auttanut tytärtään tulemaan iloiseksi.

”Vaikutti että hän todella tajusi sen”, Kiel sanoo. ”Hän ymmärsi, että kaikki isät eivät olisi suostuneet lähtemään johonkin tämän kaltaiseen. Jätän sanomatta, onko hän onnekas, kun hänellä on suostuvainen isä. Uskon että monilla viisi- ja puolivuotiailla on hullun isoja ideoita. EmmyLoulla vain sattuu olemaan isä, joka haluaa ottaa hänet vakavasti.”

Tuona iltana Kiel ja EmmyLou menivät ystävän asunnolle, jossa sattui olemaan uima-allas. EmmyLou halusi leikkiä vedessä isänsä suureksi harmiksi, sillä Kiel ajatteli hukkuvansa koko ajan, koska oli niin väsynyt. Se, että EmmyLou uiskenteli isänsä ympäri, on osoitus hänen sitkeydestään. Kisan jälkeen EmmyLou kertoi, että hänen suosikkihetkensä Rebecca’s Private Idahossa olivat ”kaikki rankat kohdat”.

”Pidän siitä, miten rankkaa voi olla, mutta myös siitä miten hauskaa se voi olla”, EmmyLou kertoo. ”Niin kuin silloin kun vastaan tulee rankka osuus, ajattelen kuinka hauskaa ihan vain minuutin päästä on.”

EmmyLou miettii jo seuraavaa seikkailua isänsä kanssa. Hän kysyi vähän aikaa sitten isältään, onko kukaan koskaan ajanut Amerikan halki. Kun Kiel vastasi kyllä, EmmyLou kysyi, voisivatko he tehdä sen yhdessä. Kielin selitettyä, että sellainen matka vaatisi paljon valmisteluja, vielä enemmän kuin Rebecca’s Private Idaho -kilpailu, EmmyLou ei hätkähtänyt. Vaati se mitä tahansa, seikkailu saa hänet innostumaan.

”Haluan ajaa Amerikan halki, koska matkan varrella voi nähdä hyvin kauniita asioita”, EmmyLou sanoo. ”Siellä voi olla vaikka jättimäinen viidakko, jossa on eläimiä.”